AlkuLähde

Jaakko Aution ääniteos Tampere-majan galleriassa 21.10.-15.11.2023

Helsingissä asuvan äänitaiteilijan Jaakko Aution ääniteos koostuu fragmenteista Friedrich Paciuksen säveltämästä kappaleesta, jonka sekä Viro että Suomi ovat ottaneet kansallislaulukseen.

”Minua ilahduttaa erityisesti Tampere-majan yhteys Tarttoon. Viron versio sävelmästä laulettiin juuri Tartossa vuonna 1869 Viron ensimmäisillä laulujuhlilla”, Autio toteaa. ”Sanat ovat erilaiset mutta juuri maamme laululla on yhteinen”.

Teos valmistui vuonna 2022 Narvassa. ”Äänityssessioon osallistui kolme kuoroa, joiden laulajista nuorimmat olivat 15-vuotiaita ja vanhimmat 65-vuotiata. Lisäksi äänitin suomessa Nomad Vocals kuoroa. Yhdessä muodostui uusi isänmaa, joka sulkee sisäänsä kaikki etnisestä tausta riippumatta. Jokainen joka oli halukas laulamaan ja hengittämään pääsi osaksi tätä teosta”, kuvaa äänitaiteilija teoksen syntyprosessia.

AlkuLähde (OrigiNation) pohtii ihmisen alkuperää ja kuuluvuutta maailmaan. Teos koostuu monikanavaisesta ääni-installaatiota. Siinä on 17 kaiutinta. Kuultava ääni väreilee vedessä ja muodostaa cymaattisia kuvioita veden pintaan. ”Väreily veden pinnassa on metafora ihmisten elimellisestä yhteenkuuluvuudesta”, kertoo Autio. Tilassa on liikesensori. Tilan ollessa tyhjillään tai jos tilassa vieraileva ihminen istuu rauhassa teoksen äärellä, voi kuulla kuinka eri etnisistä taustoista tulevat laulajat hengittävät yhdessä.

Jaakko Autio (syntynyt 1981) on Helsingissä asuva äänitaiteilija ja äänisuunnittelija. Autio on kotoisin Ylivieskasta, mutta hän vietti lapsuutensa (4-11v.) Senegalissa. Senegalissa vietetty aika on jättänyt jälkensä ja on osana Aution tavassa hahmottaa todellisuutta ja luoda taidetta. Teoksissaan Autio tarkastelee ihmisten välistä tilaa, ihmisen suhdetta toiseen sekä esteettistä elämystä (katharsista).

Autio on työskennellyt äänitaiteen lisäksi äänisuunnittelijana useissa kaupunginteattereissa sekä vapaalla taiteen kentällä esimerkiksi tanssitaiteen parissa. Hän on opiskellut äänisuunnittelua Metropoliassa ja Teatterikorkeakoulussa Helsingissä.