Hiidenkirnu
Rakkaustarina ilman rakkautta
Markku Hakala ja Mari Käki – Liikkuvien valokuvien näyttely Tampere Majan galleriassa
Markku Hakalan ja Mari Käen näyttely perustuu digitaalisiin kuviin. Galleriatilan seinille taulujen tapaan ripustetut liikkuvat kuvat ovat kuin kohtauksia elokuvasta. Näyttelyyn liittyvä elokuva Hiidenkirnu esitetään Tarton Elektriteatterissa keskiviikkona 7.5. kello 18 ja Tampere Majan näyttely avataan torstaina 8.5. kello 17.
Näyttelyn keskeiseksi teemaksi nousee ulkopuolisuus ja yhteyden puute. ”Hauraat hahmot vaeltavat eksyksissä yhteyttä etsien, mutta jäävät ulkopuolisiksi, niin suhteessaan toisiinsa, itseensä ja luontoon, kuin murskaavaan virastobyrokratiaan”, Markku Hakala kuvaa näyttelyä.

”Viestin voi tulkita myös yhteiskunnallisena. Hiidenkirnu syntyy, kun sulamisvesien ja jäämassojen eteenpäin virratessa kivi jää jumittamaan ja kovertaa itselleen vankilan peruskallioon. Olemme sivilisaationa tilanteessa, jossa meidän on löydettävä ulos kuopastamme.”
Tampere Majan torstaina avattava näyttely ja keskiviikkona Elektriteatterissa esitettävä elokuva muodostavat kokonaisuuden mutta ne toimivat myös erillisinä teoksina. Taiteilijapariskunta työsti Hiidenkirnu-nimistä elokuvan ja taidevalokuvan välimaastoon sijoittuvaa teoskokonaisuutta vuosina 2017-2023. Se esiteltiin kansainvälisesti esikoisteosten kilpasarjassa Tallinnan elokuvajuhlilla (PÖFF 2023), valittiin parhaaksi esikoisteokseksi Gironassa 2024 ja mm.vastaanotti elokuvataiteen palkinnon maailman suurimmilla valokuvassuilla Sharjahissa (Xposure 2025).
Ylöjärveläinen taiteilijapariskunta Hakala ja Käki tulee niin taide- kuin elokuvakentän ulkopuolelta. Mari Käki (synt.1973) on opiskellut kirjallisuustiedettä ja naistutkimusta. Markku Hakala, (synt. 1975), on loikannut taiteilijaksi kasvuyrittäjästä ja tietojenkäsittelyopin tutkijasta. Hänelle taide ja filosofia edustavat ainoaa mahdollisuutta olla olemassa tässä ajassa.